Hämeenlinnassa sijaitseva komea Tiirinkosken tehtaan vanha navettarakennus remontoitiin vuonna 2015. Maalaisidylliä painottavan kunnostuksen yhteydessä rakennus sai sekä lifestyle-myymälän että vohvelikahvilan.
Vuonna 2024 rakennus sai lisäksi uuden katon, jonka valinnassa painotettiin perinteikkään ulkonäön ja kestävyyden lisäksi helppoa asennettavuutta. Uudessa katossa edellytettiin myös määräysten mukaisia kattoturvatuotteita, jolloin nekin olisi helppo kiinnittää tämän mallin lukkoponttiin – tällöin kattolevyn läpi ei tule kiinnityksiä. Vaatimusten pohjalta kattomalliksi valikoitui Metehe Rivikatto SRT 35 PUR Matta 33 0,60 (musta).
Rakennuksessa on vanhan tyylin mukainen mansardikatto, joten siihen tarvittiin myös kohteen mukaiset listatarvikkeet. Ylemmän ja alemman katon liittymiskohdassa käytettiin mansardikaton taitelistaa, jolla ylempi katonosa yhdistettiin alempaan lappeeseen. Nämä osat valmistetaan aina tilauksesta kohteen mukaisella kattokulmalla.
Katon erikoisuutena ovat harjakatolliset kattoikkunat, joiden kautta auringonvalo luo tulevaan kokous- ja juhlakäyttötilaan näyttävän tunnelman. Myös kattoikkunoiden sivuseinät verhoiltiin Rivikatolla. Nämä rakenneratkaisut huomioitiin jiirilistoilla pääkaton ja ikkunan katon väliin muodostuvassa jiirissä. Ikkunoiden alapuolella pääkattoon liityttäessä käytettiin liitoslistoja. Kohteessa käytettiin myös sivuliitoslistoja kattoikkunoiden sivuseinien liittymisessä pääkattoon.
Sileää peltimateriaalia tarvittiin 25 m2 pienkeloina, jotta asentajilla oli käytössään täsmälleen samaa peltimateriaalia kuin Rivikatossa käytetty. Toimitukseen sisältyivät myös äänieristenauhat, rivikate- sekä kateruuvit.
Koko prosessi sujui sen verran luontevasti, etteivät osapuolet osaa oikein vastata, mihin seikkaan olisivat olleet eniten tyytyväisiä. Kaikki vain sujui niin kuin olisi itse asian käsikirjoittanut, he toteavat. Sellainen asia rakentajalle tulee vielä mieleen, että toimitusajat olivat nopeat – mutta ei siihenkään osannut työn tuoksinassa kiinnittää huomiota, kun kaikki täsmäsi projektiaikataulun kanssa.
Tuotteet:
Metehe Rivikatto SRT 35, PUR Matta -pinnoitteella, värissä 33 musta
Listat, PUR Matta -pinnoitteella, värissä 33 Musta
Sileä pintamateriaali, pienkeloina: PUR Matta -pinnoitteella, värissä 33 musta
Äänieristenauhat, rivikate- sekä kateruuvit